Avioero

Avioeroa haetaan jommankumman puolison kotipaikan käräjäoikeuteen toimitettavalla hakemuksella. Hakijoina voivat olla puolisot yhdessä tai vain toinen heistä. Avioero edellyttää yleensä puolen vuoden mittaista harkinta-aikaa, jonka jälkeen lopullista eroa on haettava uudella hakemuksella. Määräaika toisen hakemuksen tekemiselle on puoli vuotta harkinta-ajan päättymisestä. Mikäli lopullista eroa ei haeta, avioerohakemus raukeaa. Jos puolisot ovat kuitenkin asuneet erillään kaksi vuotta, voidaan ero tuomita ilman harkinta-aikaa.

Avioeroon liittyy usein myös muita esille tulevia asioita. Tällaisia ovat muun muassa omaisuuden ositus tai erottelu sekä yhteisten lasten huolto ja tapaamisoikeudet sekä elatusavut.

Autamme teitä tarvittaessa kaikissa eroon liittyvissä oikeudellisissa asioissa.